Tahdon kuulla tarinoita

Tarinoita kerrotaan varjokuvin valon ja muutaman nuken avulla

On tullut aika kertoa tarina. Tarinat syntyvät kokemuksista, kohtaamisista, tunnelmista, mielikuvituksen siivittämistä ajatuksista ja kuvista. Tarinoiden kertominen on ikiaikainen tapa jakaa kokemuksia, välittää tietoa ja kokea yhdessä jotakin ainutlaatuista.

Kun luin uusimmasta Opettaja-lehdestä lauseen ”kuunteleminen on katoavaa kansanperinnettä”, järkytyin. Pysähdyin.

Onko todellakin näin? Eikö kukaan enää halua kuunnella tarinoita? Vai emmekö osaa enää kuunneella niitä? Kerrommeko enää tarinoita toisillemme? Voisiko kertomisen ja kuuntelemisen taitoa harjoitella taiteen keinoin?

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, kuluu vanha sananparsi, joten harjoitellaan kuuntelemista ja tarinointia.

Lapset oppivat asioita vuorovaikutuksessa, ihmiseltä ihmiselle. Lapselle on annettava mahdollisuus pysähtyä kuuntelemaan ja asettumaan toisen asemaan.

Tarinoiden, teatteriesitysten ja yhteisten keskustelujen avulla kehittyy empatian eli myötäelämisen taito, joka on ihmisen arvokkain ominaisuus. On opittava kuuntelemaan, miltä toisesta tuntuu.

Tunne vaikuttaa mielialaan ja ajatuksiin. Viha, suru, inho, häpeä, yksinäisyys, kateus ja pelko ovat vaikeita tunteita ja niistä on usein hankalaa puhua. Tunteet tulevat ja menevät, sille emme voi mitään, mutta aina voimme oppia uusia keinoja käsitellä niitä. Kun opimme  enemmän tunteistamme, opimme samalla enemmän itsestämme.

Mitä pienempi lapsi on sitä vaikeampi hänen on kielellisesti ilmaista itseään. Paljon helpommin lapsi ilmaisee ajatuksiaan leikin, draaman ja esimerkiksi piirrosten avulla.

Nukketeatteriesityksen päähenkilöön eli nukkeen on helppo samaistua, ja nuken kautta lapsi voi kokea ja elää vaikeitakin tilanteita.  On turvallista tuntea ja elää yhdessä nukkenäyttelijän kanssa vahvat ja suuret tunteet.

Tunteisiin on esityksen jälkeen helpompi palata, kun on olemassa tarina, jonka kautta niitä voi peilata.

Nukketeatteritaiteilijana kerron tarinoita nukkejen avulla. Rakennan pieniä todellisuuksia; kummallisia pieniä maailmoja, joissa yhden todellisuuden sisältä pääsee toiseen maailmaan.

Esityksessä on merkityksiä kerroksittain. Jokainen pienikin yksityiskohta on tarkoin mietitty. Hallussani on koko valtakunta, josta yleisö pääsee osalliseksi katsojan, kuuntelijan, roolissa. 

Mutta, kun rakennan näyttelyä uuteen tilaan,  ajatus on toinen. Kun astun tilaan, astun heti sisään suureen tarinaan, jonka voi aistia.

Vanhat vintit, vanhat aitat, moninaiset käytöstä poistuneet tilat ovat aina kiehtoneet minua, koska tilassa eletty elämä on jättänyt sinne omat jälkensä, ja varsinkin puurakennuksissa on hieno tuoksu ja tilan tuntu. Tyhjä tila on kuin suuri näyttämö, johon rakennan uuden maailman tilan olemassa olevia asioita kuunnellen.

Nukketeatteritaiteilija on myös tilataiteilija, ja Lilla Villanin vintti on jokaisen tilataiteilijan unelmapaikka. Talolla on pitkä historia. Se on suurella ammattitaidolla 110 vuotta sitten rakennettu puutalo, joka seisoo yhä ylpeästi kivijalkansa päällä, ja vintti on kuin kruunu jalosukuisen hiuksilla.

Paksut orret jakavat vintin osiin ja tarjoavat selkeän lähtökohdan esimerkiksi näyttelyn suunnittelulle. Kattolyhty tuo tilaan luonnonvalon, joten tilan valaistus muuttuu päivänkierron mukaan. Naakkojen äänet kuuluvat räystäslautojen alta, ja sade ropisuttaa kattoa. Ne ovat herkullisia luonnon ääniä, joita ei pidä häivyttää pois vaan kuunnella.

Elokuussa Lilla Villanin vintille rakentuu uusi näyttely Miksi Mörkö hymyilee? Näyttelyssä tutustutaan tarinoihin ja kuvakirjoihin, joista on tehty nukketeatteriesitys. 

Näyttely on sekä moniaistinen elämystila että teatteritila. Yleisö on aktiivisessa roolissa. Katsojat kävelevät sisään tarinaan, jossa he itse voivat vaikuttaa siihen, mitä haluavat kuulla ja nähdä. 

Kun tila tulee iholle, kun tila tulee sieraimiin, kun tila synnyttää mielikuvia ja herättelee muistoja, on helppo pysähtyä kuuntelemaan tarinoita.

Olen tilahurahtanut. Tilan kuin tilan voi tehdä merkitykselliseksi. Ottamalla sen uudella tavalla vastaan. 

Tarinoida voi oman huoneen lattialla, puutarhassa tai metsässä. Olet sitten missä tahansa, kunhan vain teet sen päätöksen, että pysähdyt, kuuntelet ja katselet ympärillesi. Uusi tarina voi syntyä taivaalla lipuvista pilvistä tai lattialla kulkevasta pienestä muurahaisesta. Kerro tarinasi rohkeasti muille, sillä kyllä me ihmiset haluamme kuulla tarinoita.

Olipa kerran… siitä se alkaa.

Anne Lihavainen, tilahurahtanut nukketeatteritaiteilija